Travelblog Travellink icon
Travelblog Travellink
  •   4 min luettu

Saavumme perille arvioitua myöhemmin ja pyydämme kuljettajaamme pysähtymään matkalla Beruwelassa, jossa voimme syödä. Keskellä yön sysimustaa pimeyttä hehkuvat ruokapaikan kirkkaat neonvalot häikäisevät, ja silmä osuu tien varressa rivissä seisoviin tuktukeihin. Mutta ravintolan iloisenvärisen, vahakankaalla peitetyn pöydän ääressä nautimme kenties koko matkamme parhaan aterian: klassista daal-linssipataa ja vastapaistettua roti-leipää. Tarjoamme myös kuljettajallemme kahvin, juttelemme hetken siitä, kuinka maa on muuttunut sodan jälkeen, ja jatkamme sitten matkaamme kohti etelää pitkin länsirannikkoa.

 

Sri Lanka

 

Herää paratiisissa CocoVillassa

Ajettuamme viimeisen osuuden kuoppaisesta, nuhruisten aaltopeltien reunustamasta tiestä ohi ruosteisten kylttien ja luultuamme eksyneemme pahemman kerran saavumme perille. Aamulla tuntuu suorastaan epätodelliselta avata ovi. Olemmeko unessa vai kenties kuolleet ja saapuneet suoraan paratiisiin? Kömmimme ulos pienen majapaikkamme terassille, jossa muut vastaheränneet matkailijat tervehtivät meitä aamukahviensa äärellä. Pienessä lomakeskuksessa on vain viisi huonetta, ja tunnelma on kotoisa ja lämmin. Jos joku haluaa vetäytyä täällä omaan rauhaansa, sekin onnistuu. Puutarhassa on aurinkotuoleja, ulkoilmakuntosali ja pieni bambuovi, josta pääsee suoraan alas uimarannalle katsomaan, kun kylän lapset pelaavat jalkapalloa. Olemmekin rannan ainoat turistit ja pulahdamme aaltoihin, jotta heräämme lopultakin kunnolla. Hotellin pienessä vastaanotossa on myös pikkuruinen kauppa, josta voi ostaa käsitöitä ja neitsytkookosöljyä, jota parempaa ihonhoitotuotetta saa hakea! En voi vastustaa kiusausta ja ostan yhden pullon tuota ihmeainetta itselleni. Sen jälkeen jätämme jäähyväiset ja jatkamme etelään, sillä surffausopettajamme odottaa meitä jo.

 

Sri Lanka

 

Saarella, jonka pituus pohjois-eteläsuunnassa on vain noin 400 kilometriä, asuu 21 miljoonaa asukasta ja tiheään rakennetut talot seisovat aivan vieri vieressä. Silti ihmiset eivät koskaan tunnu täällä liian kireiltä tai kiireiseltä, sillä srilankalaiset ovat levittäytyneet tasaisesti vihreälle saarelleen ja ovat uteliaita, ystävällisiä ja avuliaita. Ohitamme Gallen, joka on eräs saaren eteläosan suurimmista kaupungeista, ja saavumme suoraan Ahangamaan.

 

Supersuosittua surffausta Ahangamassa

On mahdotonta vastustaa Rajihdin hymyä, kun hän ottaa meidät vastaan surffiliikkeessään, joka on pikemminkin pieni koppi. 28-vuotias mies on palkannut paikallisia surffaajia toimimaan surffausopettajina. Kokeneemmat asiakkaat pääsevät merelle suoraan liikkeen edestä, ja ne, jotka hakevat hieman rauhallisempia vesiä, voivat siirtyä viereiselle rannalle tai hypätä surffikoulun omaan tuktukiin, joka vie kesyttämään päivän parhaita aaltoja. Rajihd ja muut surffausohjaajat seisovat kannustaen vedessä takanamme ja huutavat ”now, four strong paddles”, kun aallot alkavat vyöryä kohti. Kaikkein haastavin on se hetki, jolloin yritämme päästä lähestyvän aallon päälle juuri oikeaan aikaan ja riittävän nopeasti, jotta se ei ehdi mennä ohi. Vietettyämme kaksi tuntia vedessä, muutaman sadattelun ja parin todella loistavan aallon jälkeen olemme ansainneet palkintomme ja siemailemme pillillä vasta-avatun kookospähkinän maitoa. 

 

Sri Lanka

 

Joogaa ja viidakon ääniä

Anhangaman rannoilla on monia hotelleja, mutta jos haluaa tavata samanhenkisiä ihmisiä ympäristössä, jossa on mukavan yhteisöllinen tunnelma, kannattaa suunnata vain sadan metrin päässä viidakossa sijaitsevaan Camp Poehen. Kuin keitaana keskellä vehreyttä on pieni allas ja suuri oleskelutila, jossa voi syödä, viettää aikaa, lukea ja tehdä varauksia mitä erilaisimpiin aktiviteetteihin. Yhteisten tilojen ympärillä olevat huoneet ovat pieniä majoja, ja hieman sivummalta löytyy myös joogasali, jossa järjestetään joogatunteja kaksi kertaa päivässä ja jonne kantautuvat jännittävästi ympäröivän viidakon äänet. 

 

Sri Lanka

 

Saako olla ruotsalaista kahvia?

Siemailtuamme muutaman päivän srilankalaista kahvia alamme kaivata hieman vahvempaa tavaraa. Rajihd ymmärtää yskän heti ja vie meidät Ceylon Slidersiin, jonka tavaramerkkejä ovat espressokone, avokadotoastit, jooga kattoterassilla ja minimalistiset huoneet, joista on näkymä aaltojen huuhtomalle rannalle. Paikan on perustanut ruotsalainen pariskunta, joka on päässyt lukuisten designlehtienkin sivuille: pieteetillä hoidetun putiikin valikoimissa on koruja, vaatteita ja teetä, ja täällä matkailija voikin tuntea hetken olevansa keskellä tuttua pohjoismaalaista tunnelmaa. Nautittuamme tuhdin tuplamacchiaton olemme vihdoin valmiit matkamme viimeiselle oppitunnille. 

 

Aikamatkailua junanraiteilla

Päästäksemme takaisin Colomboon hyppäämme junaan. Se on tupaten täynnä matkustajia, mikä on tosin vain hauskaa, sillä parhaan matkaelämyksen saa istumalla junan käytävällä tai rappusilla. Kyyti pääkaupunkiin maksaa vaivaiset 1,5 euroa henkilöltä, eikä neljä tuntia kestävällä matkalla kannata olla kiire, sillä matkanteko saattaa välillä pysähtyä ennalta-arvaamattomissa paikoissa. Mutta mitä siitä, vaikka kyyti kestääkin tovin, sillä tällä matkalla voi tavata vaikka australialaisen, joka on työskennellyt koirasuojassa, ja viettää mielenkiintoisen keskustelutuokion uuden ystävän kanssa.

 

Sri Lanka

 

Laukun täydeltä tuliaisia Colombossa

Colombo ei itsessään ole varsinainen nähtävyys, mutta jos sinulla on muutama tunti aikaa, kannattaa vierailla Paradise Road Galleriesin upeassa putiikissa ja ravintolassa, jotka vievät ajatuksesi vanhaan siirtomaa-aikaan. Tarjolla on perinteistä srilankalaista ruokaa ja leivosbuffet, jonka herkuista on vaikea valita. Myymälästä löytyy käsitöitä, posliinia, kylpylätuotteita ja mausteita kotiin vietäväksi. Pakkaan haltioituneena laukun täydeltä mukaani currya ja ceyloninkanelia, jotta voin kokea tämän paratiisin kotona yhä uudelleen, aina kun haluan.

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

footer logo
Made with for you