Travelblog Travellink icon
Travelblog Travellink
  •   2 min luettu

Haluat tietysti viettää loman yhdessä parhaan ystäväsi kanssa. Ja tällä emme tarkoita ala-asteen luokkakaveria, vaan todellista sydänystävää eli koiraasi. Hurtan vienti ulkomaille ei ole ihan yksinkertainen asia, mutta tarkistusluettelomme avulla sinä ja koirasi ette jää mistään paitsi!


1. Tunnistusmerkintä

Kaikilla matkustavilla koirilla täytyy olla mikrosiru, jonka avulla ne voidaan tunnistaa paitsi kohdemaassa myös palattaessa kotimaan kamaralle.

2. Lemmikkieläinpassi

Koiralla täytyy myös olla passi, johon on merkitty tunnistusmerkintä ja rokotukset. Useimpien muiden maiden tavoin myös Suomen säädökset vaativat, että matkalle otettavalla koiralla on voimassa oleva raivotautirokotus. Rokotukset täytyy ottaa muutamaa kuukautta etukäteen, ja niiden teho täytyy varmistaa testaamalla, joten lähde liikkeelle hyvissä ajoin!

3. Rokotukset

Rokotuksista puheen ollen voi olla hyvä idea selvittää matkakohteen erityismääräykset ja säännöt. On myös maita, joihin ei saa tuoda tiettyjä koirarotuja. Tarkista kohdemaan rajoitukset esimerkiksi Koirat.com-sivustosta. 

4. Tuo vain oma koirasi kotiin

Jotta voit tuoda koirasi takaisin Suomeen, sinun täytyy käydä matkakohteessa hakemassa eläinlääkäriltä heisimato- eli ekinokokkoosilääkitys. Lääkitys täytyy merkitä myös lemmikkieläinpassiin. Jos palaat kotiin EU:n ulkopuolelta, koiralle täytyy tehdä rajalla tarkistus. Selvitä Evirasta etukäteen, voiko tarkistuksen tehdä tullissa vai tarvitaanko siihen rajaeläinlääkäri.

 

Valmiina lähtöön

Kun matkustat koiran kanssa, voit ottaa sen mukaan matkustamoon, jos se painaa alle kahdeksan kiloa. Sinun täytyy varata paikka etukäteen, ja koiran täytyy olla hyväksytyssä häkissä. Kaikki lentoyhtiöt eivät suostu kuljettamaan koiria ruumassa, joten tarkista asia ennen lähtöä. Myös silloin koiran täytyy olla hyväksytyssä häkissä, jossa se mahtuu seisomaan, makaamaan ja kääntymään. Isojen koirien suurissa häkeissä on hyvä olla pyörät, jotta ne on helppo kuljettaa koneeseen ja sieltä pois.

 

Perillä paratiisissa

Matkalle on hyvä ottaa mukaan ruokaa, johon koira on tottunut, jos kohdemaan säännöt sen sallivat. Tarkista paikalliset säännökset, jotka koskevat esimerkiksi vapaina juoksevia koiria tai koirien mukaanottoa rannalle. Muista myös kirjoittamattomat säännöt: esimerkiksi Gran Canarialla kaikilla koiranomistajilla on mukanaan pieni pullollinen vettä, jolla he huuhtaisevat koiransa pissapaikat.

 

Turvallisuus ennen kaikkea

Jos sinulla on koirallesi vakuutus, tarkista sen ehdoista, mitä se korvaa ulkomailla sattuneen onnettomuuden tai sairastumisen tapauksessa. Tarkista myös, mitä kotivakuutuksesi kattaa ja tarvitsetko lisävakuutuksia – olisi ikävää joutua käyttämään koko lomakassa, jos sattuu onnettomuus. Voi myös olla hyvä rekisteröidä koira Kennelliiton koirarekisteriin, joka tekee yhteistyötä Europetnet-rekisterin kanssa. Näin poliisit ja eläinlääkärit eri puolilla Eurooppaa voivat yhdistää koiran ja omistajan.

 

Eipä sitten muuta kuin pakkaamaan talutushihna ja varaamaan lisäpaikka hurtalle. Hauskaa matkaa!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

footer logo
Made with for you
CMP