Travelblog Travellink icon
Travelblog Travellink
  •   3 min luettu

Maailman laidalla, Etelä-Afrikan kärjessä sijaitsee Kapkaupunki, josta avautuvat näkymät suoraan horisonttiin. Elämää sykkivä kaupunki on villi sekoitus vuoristomaisemia, viinitarhoja, kauniita rantoja ja surffiaaltoja sekä hyvää ruokaa ja historiaa. Täällä on paljon koettavaa, joten listasimme viisi kiinnostavinta kohdetta, joissa aloitat lomasi kirjaimellisesti suoraan huipulta.

 

Pöytävuoren lakeudet

Sanotaan, että vierailu Kapkaupungissa ei ole mitään ilman vierailua Pöytävuorelle. Vuoren huipulla levittäytyy kolme kilometriä pitkä tasanko, jonka korkein kohta on hieman yli 1 000 metriä merenpinnan yläpuolella. Seikkailunnälkäisille tarjolla on 2–3 tunnin vaellusreittejä ylös vuorelle, ja hieman mukavuudenhaluisemmat voivat nauttia maisemista köysiradalla, joka lähtee vuoren juurelta, noin 15 minuutin ajomatkan päässä kaupungin sydämestä. Huipulta avautuvat fantastiset näkymät kaupunkiin, Lion’s Headin vuorelle ja Robben Islandille. Kiertele vaellusreiteillä omatoimisesti tai oppaan kanssa, nauti huippuravintolan näköaloista tai kokeile laskeutumista kallioilta alas köyden varassa. Pöytävuoren kotisivuilta voit tarkistaa aukioloajat ja tarjolla olevat aktiviteetit osoitteesta tablemountain.net.

 

Hiekkasurffausta Atlantisissa

Yhdistä talvi- ja kesälomasi ja kokeile hiekkalautailua. Noin 40 kilometrin päässä Kapkaupungista kohoavilla valtavilla Atlantisin hiekkadyyneillä järjestetään hiekkalautailun eli sandboardingin mittavat mestaruusmittelöt, ja täällä myös aloittelijat voivat kokeilla hiekkavuorten valloitusta. Laudat muistuttavat aitoja lumilautoja, ja niitä on vuokrattavana kaikenikäisille laskijoille. Jos tasapainoilu tuntuu hankalalta, voit myös vaihtaa pieneen surffilautaan, jonka päällä on helppo lasketella alas dyynejä. Luvassa on naurunpyrskähdyksiä ja mukavaa ajanvietettä, mutta paikat voivat tosin olla aamulla hellinä!

 

Auringonlaskuja ja eleganssia

Auringonlaskuista ei koskaan voi saada tarpeekseen. Signal Hillin vuorella seisot aitiopaikalla, josta sinulla on parhaat näkymät horisonttiin auringon vajotessa eteläiseen Atlanttiin. Terassia muistuttava vuori on täydellinen paikka piknikille, ja kuuluisa käsite ”sundowner” onkin syntynyt kuvaamaan drinkkiä, jota voi siemailla ihaillen samalla auringonlaskua.

 

Viiniköynnösten voimaa

Etelä-Afrikka on yhtä kuin maukkaat viinit. Hyppää raitiovaunuun ja lähde viininmaistelukierrokselle Kapkaupungin eri osiin!  Franschhoekin alueella on monia viinibaareja, ja raitiovaunukierroksen voit tehdä kahdeksalla eri linjalla, joista jokaisen varrella on noin kahdeksan pysäkkiä. Lähde opastetulle kierrokselle, jonka aikana saat kuulla lisää alueesta ja sen erikoisuuksista, tai sukkuloi sinne tänne eri pysäkkien välillä ilman tarkempaa suunnitelmaa. Koet takuulla ihania viinielämyksiä ja tutustut ympäröiviin maisemiin.

 

Kiehtovaa historiaa

Etelä-Afrikalla on jännittävä ja osin varsin synkkäkin historia, joka on tuonut maalle oman sävynsä apartheidin ajoista aina tähän päivään. Kierros Robben Islandilla antaa selkeän kuvan ajasta, joka onneksi on jo takana päin. Jo 1600-luvun lopulla saarelle tuotiin poliittisia vankeja, ja juuri täällä Nelson Mandelaa pidettiin vangittuna 18 vuoden ajan. 45-minuuttinen laivamatka vie sinut saarelle, joka on aikojen saatossa muuttunut yhdeksi suureksi museoksi. Haudat, bunkkerit ja tietysti myös Mandelan selli kuuluvat opastetun kierroksen ohjelmaan. Nykyisin saari toimii lisäksi lasten ja nuorten koulutuskeskuksena, jossa heille tarjoutuu mahdollisuus oppia lisää historiasta. Näin halutaan myös varmistaa, että ikävä menneisyys ei enää koskaan pääsisi toistumaan.  

 

Nuku hyvin The Silo Hotelissa

Taideprojektiksi muodostunut hotelli, jossa on koko Kapkaupungin paras kattobaari – siellä on yksinkertaisesti käytävä!

The Silo on kaikkea tätä, ja samassa rakennuksessa toimii myös yksi Afrikan suurimmista nykytaiteen museoista, Zeitz MOCAA. Upea hotelli on rakennettu nimensä mukaisesti aina vuoteen 2001 saakka käytössä olleen viljasiilon päälle. Waterfront-alueella sijaitsevan hotellin kattobaarista avautuvat fantastiset näköalat ympäristöön. Tällä hotellivierailulla tosin riittää mainiosti myös yksi drinkki, sillä 40-neliöinen kahden hengen huone voi maksaa jopa 700–1 200 euroa!

 

Testaa The Test Kitchen

Etelä-Afrikan parhaaksi ravintolaksi vuonna 2018 valittu The Test Kitchen ja sen keittiömestari Luke Dale-Roberts ovat nostaneet Woodstockin alueen toden teolla maailmankartalle. Kaupunginosasta on kehittynyt ruoka- ja juomakulttuurin keskus, jossa voi tutustua ravintolamaailman jännittäviin uusiin tulokkaisiin. The Test Kitchen tarjoilee paikallisia makuja uudella tavalla kahdessa erilaisessa ympäristössä. Ravintolan hämyisämpi puoli muistuttaa ylellistä tunturimajaa, ja valoisampaan industrialistiseen puoleen tunnelmaa luovat tiiliseinät ja avoin keittiö. Kunniamaininnan saamisen jälkeen ravintolan varauskirja on täyttynyt kuukausiksi eteenpäin, joten jos haluat varmistaa oman paikkasi, varaa ensin pöytä tänne ja lentoliput vasta sen jälkeen.

 

Oletko valmis värikkääseen ja monipuoliseen seikkailuun? Varaa tutkimusmatkasi Afrikan etelärannikolle nyt!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

footer logo
Made with for you
CMP