Travelblog Travellink icon
Travelblog Travellink
  •   2 min luettu

Sille, joka on vieraillut Pariisissa muutamia kertoja aiemminkin ja jonka mielestä Le Marais’ssa on liikaa hienostoputiikkeja, löytyy pelastus vain muutaman arrondissementin päästä pohjoiseen. Batignolles on puhjennut viime vuosina kukkaan, ja vaikkakin kaupunginosa on tietoinen omasta viehätysvoimastaan, siitä on kehkeytynyt varsin viihtyisä ja vapaamielinen kortteli.

 

Pariisi

Kiintopisteenä Clichy

Hyppää metroon, matkusta Place de Clichylle ja etsi Petite Poucet, klassinen bistro, joka on avoinna aamuseitsemästä aina pikkutunneille. Täällä voit nauttia aamiaista tai lounasta, siemailla pastista aamupäivällä herrasmiesten seassa tai naukkailla rauhassa ”l’apéroa” eli aperitiivia ja vieläpä päivän päätteeksi illastaakin. Istuskele pitkään ja katsele ihmisiä pohtien samalla romantisoitua kuvaa ranskalaisista, joilla tuntuu olevan kyky tehdä arkisistakin asioista suoranainen nautinto. Täällä on helppo sulautua paikallisten joukkoon ja päätyä itsekin paikan vakioasiakkaaksi jo muutamassa päivässä.

 

Lola-kissan luona

Jatka matkaasi Rue Biot’lla sijaitsevaan baari Le Cyranoon, jossa mikään ei tunnu muuttuneen sitten 1900-luvun alkuvuosien. Suuntaa sitten ensimmäiselle poikkikadulle, Rue de Damesille, ja käänny vasemmalle. Koet todellisen hotellielämyksen Hotel Eldoradossa, jonka kierreportaat johtavat kolmessa kerroksessa sijaitseviin yksinkertaisiin mutta äärimmäisen viehättäviin huoneisiin. Vastaanotossa vieraita odottaa Lola-kissa, ja takapihalta on kulku hotellin yhteydessä toimivan hurmaavan Le Bistrot des Damesin ulkoterassille. Iltaisin ravintola on täynnä korttelin väkeä, ja täällä voit nauttia myös aamiaista, jos et halua lähteä suoraan kaupungille.

 

Pariisi

 

Rue des Dames askel kerrallaan

Viereisessä Garde-Eanger des Dames -myymälässä tarjolla on luomuhedelmiä ja -vihanneksia, joita viljellään 100 kilometrin säteellä. Sesonkiaikaan sato korjataan samana päivänä. Kestävän kehityksen periaatteita kunnioittaa myös läheinen vintageliike Le Coffre, josta löytyy edullista päällepantavaa niin naisille kuin miehillekin.

 

Hieman alempana kadulla on pieni ruokapaikka, josta saa lounasta, brunssievästä ja pikkupurtavaa Garde Eangerin raaka-aineista. 28-vuotias Isabelle seurasi sydäntään ja avasi Garde Manger des Dames -myymälän, joka suosii paikallisia tuotteita. Paitsi luonnon omia antimia tästä erikoiskaupasta saa myös tuoreita leikkeleitä, hunajaa, tuoremehua, jogurttia ja muita paikallisten tuottajien herkkuja. Isabellelta löydät lisäksi ranskalaista suklaata mitä hienostuneimmissa pakkauksissa, joita on suoranainen ilo ostaa kotiin viemisiksi tai vaikkapa lahjaksi. 

 

Pariisi

 

Leivonnaisia, shoppailua ja puistojen harmoniaa

Kun jatkat alas Rue Batignollesille ja käännyt oikealle torin suuntaan, näet vieri vieressä putiikkeja ja viihtyisiä ravintoloita. Scoop me a cookie tarjoilee uusimpia makuja, ja sen näyteikkunat houkuttelevat maistelemaan mitä erilaisimpia leivoksia. Kadun toisella puolella on ranskalaisen maailmankuulun A.P.C:n merkkiliike sekä pienempiä paikallisia boutique-myymälöitä. Kun olet viettänyt tarpeeksi aikaa kahviloissa ja baareissa, voit seurata pariisilaisten esimerkkiä ja viettää lopun päivää kävellen ja nauttien piknikistä Square de Batignollesin puistossa. Muutaman korttelin päässä sijaitsee vanhalle junavarikolle rakennettu suuri viheralue, Parc Martin Luther King, josta löydät skeittipuiston, koripallokenttiä ja leikkipaikkoja. Koko alue on rakennettu kestävän kehityksen periaatteiden mukaisesti, mistä kertovat aurinkopaneelit, tuulivoiman käyttö ja sadevesisäiliöt.

 

Jätä turistirysät väliin ja suuntaa siis suoraan 17. arrondissementtiin, josta tulee takuulla suosikkikaupunginosasi!

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

footer logo
Made with for you
CMP