Travelblog Travellink icon
Travelblog Travellink
  •   3 min luettu

Mikään ei nostata matkakuumetta yhtä tehokkaasti kuin elokuvien ja tv-sarjojen esittelemät kohteet. Yhtäkkiä voit tuntea vastustamatonta tarvetta päästä kahvikupposelle Roomaan, hevossafarille Islantiin tai pulahtamaan turkoosinvihreään Välimereen. Ja miksipä ei? Lue vinkkimme valkokankaalta tutuista kohteista, joihin elokuvat saivat aikaan todellisen matkailubuumin!

 

Suuri sininen – Amorgós

On ilmiselvää, miksi Luc Besson valitsi Amorgósin tapahtumapaikaksi elokuvalleen ”Suuri sininen”. Kallioiset rannat sekä ympärillä vellova Välimeri tekevät saaresta suorastaan elokuvallisen kauniin. Hyvästä maineestaan ja häikäisevistä maisemistaan huolimatta Amorgós on säilynyt vähän asutettuna. Laivamatka Ateenasta kestää hieman yli seitsemän tuntia, mikä karsii matkustajista paikalliset viikonloppulomailijat ja toisaalta myös satunnaiset saarisurffarit. Saarella vierailijat ovat hieman iäkkäämpiä matkailijoita, kierteleviä turisteja ja sukeltajia.

 

Yksi suurimmista sukelluskeskuksista sijaitsee Aigiálin kylässä, jossa pääset toteuttamaan sukellushaaveesi vapaa- ja yösukelluksesta aina luoliin ja riutoille suuntautuviin tutkimusretkiin. Maakravuille, jotka kapuavat mieluummin ylöspäin, löytyy lukuisia vaellusreittejä, joiden varsilta avautuvat upeat näköalat horisonttiin. Tholarian ja Langadan kylien välissä kulkeva reitti on kuuluisa huikeista maisemistaan, ja lisäksi se on verrattain helppokulkuinen. Varaa mukaan hattu ja vesipullo, sillä vuoristoinen maasto ei juuri tarjoa suojaa auringonpaahteelta. Useimmat hotellit keskittyvät Aigiálin ja Katápolan satamakaupunkeihin, ja kauimmaisena eteläkärjessä Kalotaritissan alueella sinua odottaa koko saaren hienoin hiekkaranta.

 

Game of Thrones – Islanti

Game of Thrones -sarjan toisen kauden esittämisen jälkeen Islannin matkailutilastoissa tapahtui kummia. Tämän palkitun sarjan kauniit talvimaisemat jopa kaksinkertaistivat vuoden 2011 matkailijamäärän kasvattaen sen yli miljoonaan vuonna 2015. Yksi sarjan kuvauspaikkoja seuraavista reiteistä alkaa Akureyristä ja jatkuu Dimmuborgirin laavakentiltä monen fanin suosikkipaikkaan, Grjótagján luolaan, jossa tunteet kuumenevat kahden sarjan henkilön välillä.

 

Jos et saa tarpeeksesi erämaasta, voit myös yöpyä luonnon helmassa. ION hotelsilla on hotelleja niin Reykjavíkissa kuin keskellä Þingvellirin kansallispuistoa, vain tunnin matkan päässä pääkaupungista. Täällä voit perhokalastaa, vaeltaa jäätikölle tai nukahtaa revontulten loimuun. Hotelli myös voitti hiljattain palkinnon Boutique Hotel Awards -kilpailun kestävän kehityksen sarjassa. Paras tapa nauttia Islannin luonnosta on kuitenkin kokea se hevosen selästä käsin. Eldhestar järjestää hevossafareita tuuheakarvaisilla ja pörröisillä islanninhevosilla, joiden selässä ratsastaessasi tunnet olevasi yksi Game of Thrones -sarjan hahmoista. Ratsastusretkellä voit myös kastautua Reykjadalurin lämpimiin lähteisiin. Tämän lähemmäs luontoa on vaikea päästä.

 

Vicky, Christina, Barcelona – Barcelona 

Woody Allenin menestyselokuva ”Vicky, Christina, Barcelona” vie kaksi eksynyttä amerikkalaista lumoavaan katalonialaiseen kaupunkiin. Ilottelu alkaa, kun päähenkilöt vaeltelevat El Bornin boheemeilla kujilla ja mahtipontisen Gaudín katedraalin La Sagrada Famílian kulmilla. Elokuvan hahmot eivät tosin asu hotellissa, mutta jos aiot itse tehdä niin, suosittelemme Casa Bonayta, uutta pienehköä designhotellia eloisalla Eixamplen alueella. Kun unelmoit hetkisen hotellin kattoterassilla, siemaiset sen espressobaarin maukasta kahvia ja herkuttelet syntisen hyvällä aamiaisella, on vaarana, ettet halua koskaan lähteä sieltä pois!

 

Kannattaa kuitenkin poiketa parin korttelin päässä sijaitsevassa pienessä loistavassa Bar Mutissa, jossa tarjoilija kertoo päivän menun suullisesti. Jos sen sijaan etsit hieman värikkäämpää ympäristöä, on La Boquerian suuri kauppahalli avoinna aamusta iltaan tapasbaareineen, joissa tarjoillaan kalaa, lihaa ja vihanneksia. Herkuttelun päälle voit suunnata Barcelonetan kaupunginosaan ja kävellä sen yli kilometrin pituiselle rannalle katsomaan vaikkapa beach volleyta. Kruunaa päiväsi Collage-cocktailbaarissa, jossa henkselihousuiset baarimikot taikovat asiakkailleen aitoja tiki-juomia palavista pääkalloista. Ehkä juuri sitä tekivät Woody Allenin elokuvan reissunaiset ennen kuin he lyöttäytyivät yhteen salaperäisen muukalaisen kanssa…

 

La dolce vita – Rooma

Voitko sanoa eläneesi ennen kuin olet seissyt mustassa hulmuavassa leningissä nauraen Fontana di Trevin suihkulähteellä? Vain Anita Ekberg voi vastata tuohon kysymykseen. Joka tapauksessa Roomalla on paljon tarjottavaa. Boutique-hotelli G-Rough sijaitsee vain muutaman korttelin päässä Piazza Navonalta. Tämä historiallinen 1800-luvulta peräisin oleva rakennus on säilytetty huolellisesti, ja sen huoneet on sisustettu raikkaan modernilla tavalla. Aulabaari on profiloitunut nykyaikaisena viinibaarina ja tarjoilee italialaisten pientuottajien viinejä, joiden sanotaan olevan vertaansa vailla. Hieman tavallisuudesta poikkeava hotelli tarjoaa myös elämysmatkailua, kuten opastettuja kierroksia katakombeihin tai päivän suunnittelijana, jonka aikana asiakas valmistaa itse ikioman matkamuistonsa, ”Made in Italy”.

 

Perinteisempien italialaisten huvien ystävät voivat keskittyä täysillä myös ruokaan ja juomaan, joista Italia on kuuluisa. Gelateria del Gratchi on kaupungin maineikkain jäätelöbaari. Maut vaihtuvat vuodenaikojen mukaan, mutta jos asiantuntijan neuvoon on uskominen, ne maut, joita on vain vähän jäljellä, ovat yleensä parhaimmat. Ruokahalua voi herätellä edulliseen hintaan myös aperitiivilla. Monet baarit tarjoilevat alkupaloja baaritiskillä buffetin tapaan jo iltapäivällä. Osta lasi viiniä ja napostele samalla pieniä antipastoja. Ja kun lasi on tyhjä, vaihda vain baaria ja siirry uuden buffetpöydän äärelle. Helppoa! Yksi kokeilemisen arvoisista paikoista on myös ruokablogi Green Kitchen Storiesin suosikki, Trasteveressa sijaitseva Freni e Frixioni, josta avautuu upea näköala Tiberjoelle. Muutaman lasillisen jälkeen sinusta tuntuu, ettei sinun ehkä tarvitsekaan uida vaatteet päällä lähteessä päästäksesi todellisen ”La Dolce Vitan” makuun.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

footer logo
Made with for you
CMP